Tiilikatto vaatii kunnossapitoa jottei katolle kerry jäkälää ja sammalta, jotka tuhoavat tiilen pinnoitetta.
Liian usein katon huoltaminen ja silmämääräinen tarkkailu kuitenkin unohtuu. kun sammal saa kasvaa katolla vuosia, alkaa se kuluttamaan tiilen pinnoitetta ja heikentää itse tiilen ominaisuuksia, jonka vuoksi tiilet rapautuvat ja rikkoutuvat.
Teemme sammaleen poiston ilman painepesuria. Painepesu voi irroittaa tiilen omaa pinnoitetta ja siten heikentää katon ikää. Mikäli katto pestään painepesurilla, olisi se erittäin suotavaa käsitellä asianmukaisella pinnoitteella pesun jälkeen, eli pinnoittaa koko katto.
Katto puhalletaan puhtaaksi irtoroskista lehtipuhaltimella. Tämän jälkeen katolle levitetään sammaleenpoistoaine, joka tappaa sammaleen ja muun kasvuston katolta. Sammal ja muu kasvusto kuivuu ja tulee sadevesien mukana katolta pois.
Mikäli katolla on paljon sammalta, poistetaan isoimmat sammaleet katolta mekaanisesti.
Tämä menetelmä sopii parhaiten 3-15 vuotta vanhoille tiilikatoille. Mutta on erittäin hyödyllinen myös vanhemmillekkin katoille. Yli 15vuotta vanhoille tiilikatoille suosittelemme lähtökohtaisesti koko katon pinnoitusta, mutta tämä on hyvin tapauskohtaista ja sopivasta toimenpiteestä keskustellaan aina asiakkaan kanssa.
Puhdistuksen yhteydessä tyhjennämme vesikourut, vaihdamme mahdolliset rikkinäiset tiilet ehjiin, sekä tarkistamme onko katto muuten hyvässä kunnossa.
Samaa menetelmää voidaan käyttää huopakaton sammaleenpoistoon!
Huopakatto on erityisen herkkä painepesurille. Kevyelläkin paineella pestessä irtoaa kattohuovasta sirotetta reilusti!
siksi suosittelemme mielummin huopakaton käsittelyä sammaleenpoistoaineella!
Tiilikaton puhdistus hinta: 3-7€/m2
Otamme teihin yhteyttä seuraavana arkipäivänä!
Katon kunnostuksen hinta riippuu monesta asiasta, siihen vaikuttavat mm. seuraavat.
Oleellisesti hintaan vaikuttaa eniten katon koko ja jyrkkyys.
Hinnat ovat usein 14-28€/m2
_________
Tiilikattojen puhdistukset ilman painepesuria 3-7€/m2
Täältä voit lukea hinnoista lisää
Aila, Pornainen
_________
"Ripeä, asiantunteva, aikataulu piti, työnjälki hyvää, 2 vuoden takuu tiilikaton putsauksesta ja myrkytyksestä, vaihtoi myös rikkinäiset tiilet"
Pasi, Läyliäinen
__________
"Loistava palvelu. Alusta asti nopea kontakti, selkeä hinnoittelu sekä työnkuvaus. Paikalla juuri silloin, kun oli sovittu ja hyvin omatoiminen kaveri. Ja viikon päästä sammaleet jo kellertää. Voin suositella lämpimästi!"